Raha on rikki cover

Raha on rikki

★ 5.0 (1 ratings)

About this book

Maailmassa on yli 180 erilaista valuuttaa, joista jokaisella on laillisesti säädetty paikallinen monopoliasema. Huippuvaluuttoja lukuun ottamatta useimpien va- luuttojen arvo kuitenkin heikkenee nopeasti ajan kuluessa, eikä niillä ole juurikaan käyttöä omien rajojensa ulkopuolella. Maailmanlaajuinen rahoitusjärjestelmä muistuttaa tältä osin ikivanhaa vaihtokauppaa, jossa on monenlaisia rajoituksia, pullonkauloja ja valuutanvaihtoja. Ihminen, joka sattumalta syntyy “väärään” maahan, ei kykene järkevästi säästämään. Energiantuotannon jatkuva kasvu ja elektroniikassa tehdyt läpimurrot ovat parantaneet ihmisten elinoloja huomattavasti, mutta maailmanlaajuinen rahoitusjärjestelmä laahaa perässä, eikä vastaa nykyajan vaatimuksia. Tämä koskee erityisesti kehittyviä talouksia, mutta rahoitusjärjestelmän aiheuttamat kitkat ilmenevät myös kehittyneissä talouksissa, kun velkaantuminen ja julkiset alijäämät vaikuttavat kasvavan rajattomasti ja ympäri maailmaa koetaan inflaatioaaltoja ja pankkikriisejä.

Miten päädyimme tähän tilanteeseen? Miksi raha ja rahajärjestelmä eivät ole 2000-luvulla parempia kuin ennen?

Politiikka vaikuttaa asioihin tilapäisesti ja paikallisesti, mutta teknologinen kehitys johtaa pysyviin ja maailmanlaajuisiin muutoksiin. Tämä koskee yhtä lailla rahaa kuin mitä tahansa muutakin, simpukankuorista kultaan, papyrusvekseleistä keskuspankkeihin ja ensimmäisistä lennättimistä Bitcoinin keksimiseen.

Esikoisteoksessaan Raha on rikki Lyn Alden tarkastelee rahan ja rahajärjestelmien kehitystä teknologian näkökulmasta. Hän haluaa auttaa vastaamaan rahaa koskeviin syvällisiin kysymyksiin: Mistä raha on tullut? Mihin raha on menossa? Mikä on rahan perusta?

LYN ALDEN on yhdysvaltalainen makrotalouteen erikoistunut analyytikko, joka on keskittynyt rahajärjestelmiin ja energiamark- kinoihin. Hän on opiskellut insinööritieteitä ja rahoitusta. Hän on kirjoittanut lukuisia kansantajuisia artikk